Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä työnantajansa kanssa tekemän vuorottelusopimuksen mukaisesti vapautuu määräajaksi palvelussuhteeseen kuuluvien tehtävien suorittamisesta. Työnantaja sitoutuu palkkaamaan vastaavaksi ajaksi työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana olevan henkilön. Sijaista ei tarvitse palkata samoihin tehtäviin, joita vuorottelija on hoitanut, mutta kylläkin saman työnantajan palvelukseen. Yritykselle, joka palkkaa pitkäaikaistyöttömän henkilön vuorotteluvapaasijaiseksi, voidaan myöntää palkkatukea.
Vuorotteluvapaa tarjoaa työntekijälle mahdollisuuden pitempiaikaiseen vapaaseen, jonka hän voi käyttää haluamallaan tavalla, esimerkiksi opiskeluun, lasten ja muiden omaisten hoitoon taikka lepoon ja harrastuksiin. Työnantajalle järjestely tarjoaa esimerkiksi uusien työntekijöiden rekrytointikanavan sekä mahdollisuuden saada joustavuutta ja uutta osaamista työyhteisöön.
Vuorotteluvapaan käynnistyminen on riippuvainen työnantajasta ja mahdollisuudesta toteuttaa työpaikalla kyseinen järjestely. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaasta kirjallisella vuorottelusopimuksella.
Tutustu huolellisesti oikealta palstalta löytyvään vuorotteluvapaaesitteeseen. Oikealta palstalta löydät myös vuorottelusopimuksen. Esitteeseen ja sopimukseen tutustumisen jälkeen ota yhteyttä Oulun seudun TE-toimiston työnantajapalveluihin, missä vuorotteluvapaaneuvontaa on saatavilla puhelimitse numerossa 010 60 44500 tai sähköpostilla: oulu(at)te-toimisto.fi.
Sivu päivitetty viimeksi 11.04.2012 kello 10:06.
Etusivu | Yhteystiedot | Palaute | Sivukartta